Maaliskuun harjoitusaikojen muutokset

Uusien koronarajoitusten vuoksi 2007 syntyneiden ja vanhempien voimistelijoiden harjoitteluun tulee 3vko taukoa. 2008 syntyneiden ja nuorempien harjoittelua tullaan jatkamaan alle 10hlön ryhmissä ja ohjeistuksia tarkasti noudattaen.

Vanhempien voimistelijoiden 3vko tauon harjoitukset siirtyvät kauden loppuun viikoille 22-24. Muistattehan, että myös kaikilla nuorempien harrasteryhmillä on taukoa vielä vko 10 ajan. Tämän viikon harjoitukset siirtyvät kauden loppuun viikolle 22.

Tarkistattehan oheisesta tiedotteesta huolella oman ryhmänne treeniajan sekä ryhmälle merkityn pukuhuoneen. Ohjaajat ilmoittavat ryhmäjaon (A tai B) omalle ryhmälleen vko 10 aikana. Sekä ulko- että sisätreeneissä noudatamme edelleeen huolellisesti seuraavia ohjeistuksia:

  • Harjoituksiin tullaan vain täysin terveenä.
  • Kädet pestään ja desinfioidaan huolellisesti ennen ja jälkeen harjoitusten.
  • Harjoituksiin saavutaan juuri ennen oman ryhmän alkua ja poistutaan harjoitusten jälkeen ripeästi. Ryhmäläiset käyttävät heille merkittyjä pukuhuoneita; ryhmät eivät saa sekoittua missään vaiheessa.
  • Vanhemmat eivät voi saattaa lapsia saliin sisälle. Ohjaajat opastavat voimistelijat oikeisiin pukuhuoneisiin ja sieltä harjoitussaliin ryhmän vuorolla. Pienten lasten ryhmissä (kuutit) ohjaaja hakee lapset ulko-ovelta.
  • Turvavälit (väh. 2m) on pidettävä sekä ulko- että sisätreeneissä.
  • Kaikille voimistelijoille suositellaan maskin käyttöä sisätiloissa (käytävät, pukuhuoneet). Harjoitellessa maskia ei tarvitse käyttää, mutta silloinkin tulee huolehtia 2m turvaväleistä.

Väliaikatietoa Korona-rajoitteista

Olemme tänään saaneet liikuntatoimen alueelliset Korona -rajoitukset, ja alamme niiden pohjalta luomaan suunnitelmia, siitä miten harjoitukset saadaan jatkumaan ja millä kokoonpanolla.

HUOM! Seurana olemme kuitenkin päätyneet pitämään vielä ensi viikon 8.3-14.3.2021 harkkavapaana harrasteryhmille, johtuen talvilomien ajan matkailuista. Pyrimme tällä välttämään mahdolliset matkoilta tulleet tartunnat, ja niiden leviämisen harkkasalilla.

Otamme kyseisen viikon takaisin jatkamalla kautta toukokuun loppuun, normaalisti kautemme on loppunut toukokuun toiseksi viimeiselle viikolle harkkaryhmien osalta.

Laitamme laajemman tiedotteen heti, kun tarkemmat ryhmäaikataulut on saatu laadittua.

Yt. Lappeenrannan Voimistelijat

Korona-tiedote

Voimisteluliitto on antanut tänään linjaukset poikkeusolojen vaikutuksista nuorten seuratoimintaan. Pohdimme seurana miten pystymme turvaamaan ohjeen mukaiset turvavälit ja takaamaan mahdollisimman turvallisen tavan harjoitella Korona-ajan huomioiden.

Tiedotamme tarkemmin tilanteesta hiihtoloman aikana, mutta nyt ainakin ensi viikon harrasteryhmät lomailevat. Haluamme toivottaa kaikesta huolimatta kaikille rentouttavaa talvilomaa ja pysykää terveenä💜

Alla voimisteluliiton tiedote poikkeustilaan liittyen:

https://www.voimistelu.fi/fi/Uutiset-ja-materiaalit/Uutishuone/Artikkeli/ArticleId/3752?Return=102