Kevätkauden päätös

Kevätkausi alkaa jo olla lopuillaan ja voidaan kääntää katseet kohti kesää sekä tulevaa kautta 2023-2024!

Kevätkauden viimeiset harjoitukset ovat siis viikolla 21, eli 22.-28.5. Ryhmien ohjaajat tiedottavat ryhmäläisiään, miten kauden päätöstä eli viimeisiä treenejä vietetään.

Näytöksistä on tullut muutamia kyselyjä. Perinteisesti olemme järjestäneet joulunäytöksen aina syyskauden päätteeksi, ja keväällä ryhmät ovat viettäneet omia kauden päättäjäisiään. Viime vuosi oli poikkeus, sillä jouduimme siirtämään näytöksen joululta keväälle koronarajoitusten vuoksi. Seuraava näytös nähdään siis taas tulevana syksynä.

Kaikki harrastajat saavat omilta ohjaajiltaan kauden päätteeksi ryhmäsuosituslaput, joiden perusteella voi ilmoittautua uuden kauden ryhmiin. Ilmoittautuminen vanhoille voimistelijoille on auki jäsenrekisteri Hoikassa 17.-30.6., ja uusille voimistelijoille ilmoittautuminen aukeaa 7.8.2023.

Kesätauolla on kuitenkin mahdollista päästä voimistelemaan, kun kesäleirit pyörähtävät käyntiin heti kesäkuussa!